Kilpailupäivän aamu sarasti synkkänä ja pimeänä kun kippari (Jaani) miehistöineen (Peltsi ja Juha) suuntasivat veneen noutoon Teivaan satamaan. Edellisenä päivänä vene oli nostettu järvestä ja kilpailuvalmistelut vieheiden ja vapojen osalta oli saatettu loppuun. Retkue saapui kilpailusatamaan aamun sarastaessa ja laski veneen vesille loppuvalmistelujen suorittamista varten. Miehistö jäi valmistelemaan kalojen päänvienniksi suunniteltua kattausta, kipparin poistuessa kipparikokoukseen. Lähtö Padasjoelta tapahtui noin 8.30 ja kilpailuaika oli 09.00-16.00. Veneen irrottua laiturista otimme suunnan edellisellä kisareissulla hyväksi todetulle alueelle, Päijänteen Tehinselän suuntaan. Ottipaikoille saavuttuamme keli oli tyyntynyt huomattavasti perjantain myräköistä leppoisaksi 2m/s tuuleksi ja aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta, aika vastenmielistä. Kellon lyötyä 09.00 aloimme virittelemään salakat uimaan ja kattauksena saatiin 11 viehettä veneen perään houkuttelemaan koukkuleukoja retkueen mieliä lämmittämään.
Ensimmäinen. Piirua vaille kello 10 oikean puolen kolmanneksi uloin plaanari tippui suoraan veneen peräavirtaan ja Ambassadorin räikkä alkoi laulamaan sulosointujaan. Pulsen vapa taipui ja räikkä jatkoi iskelmäänsä samalla kun aloimme kelaamaan muita vieheitä saaliin tieltä. Jaanille Pulse käteen ja väsyttäminen alkakoon. Suhteellisen nopeasti, alun rimpuilun jälkeen, ahdin asukki suostui näyttäytymään ja miehistön mieliala vaipui apatiaan: Luupää per**le! Mieliala kuitenkin nousi nopeasti retkueen huomatessa kyseessä olevan varsin muikean kokoinen syysmamma. Hauki juroi itsensä suhteellisen nopeasti hapoille, jonka jälkeen ilman suurempia pumppaamisia saimme mamman veneen kyljelle. Liplockilla mamma veneeseen ja mittanauha viereen. Peltsin varsin tieteellisen Wurth-mittausmetodin perusteella hauelle tuli mittaa 102cm ja arviopaino 9.jotain kg. Nopean mittauksen jälkeen päätimme päästää mamman takaisin veteen harventamaan Päijänteen särkikalakantaa.
Päivän mittaan salakka maistui useammalle luupäälle, mutta jalokaloja ei näkynyt missään. Järvi tyyntyi melkein rasvatyyniksi ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Haukea tuli tasaiseen tahtiin melkein 20 kilon edestä, mutta eihän me tätä tultu hakemaan!
Palkinto. Vajaan kuuden tunnin vedon jälkeen venekuntamme piiruntarkka ruorimestari hipoi taas kerran karikkoa, sillä seurauksella että painavimmalla puntilla varustettu raksi veti plaanarin pinnan alle ja räikkä alkoi huutamaan. Kala!? Ei, kivi. Epäonneksemme puntti jäi kiveen ja vei vieheen mukanaan. Uusia painoja ei enää ollut, joten jostain oli paino hankittava. Kipparimme teki kohtalokkaan ratkaisun; perävirtavavasta puntti irti ja viehe raksin tilalle perävirtaan. Muutaman minuutin jälkeen olimme saaneet taas plaanariviuhkan kuntoon ja perävirtaan laitettiin merellä taimenen viimeisenä tuomarina kokeneen vaapun. Tällä ei kuulemma haukea tule. Vartti vetoa ja perävirtavapa niiasi. Kela alkoi vikistä ja aloitimme varovaisen väsytyksen. Vajaan minuutin päästä karu todellisuus iski, kun kuohusta paljastui tumma pitkärunkoinen kylki. Per**le! Ei enää näitä. ”Ja tällä ei muuten haukea tule!” Eipä. Kolmikiloinen hauki irti ja vaappu uudelleen uimaan. Muutaman minuutin kuluttua perävirtavapa alkoi taas nykimään ja räikkä aloitti laulunsa. Perhanan hauet… Jaani aloitti pumppaamisen, jotta luupää saataisiin irti. Tunti enää tehokasta peliaikaa jäljellä ja sitä ei ole varaa hukata haukien kanssa. Kaveri siiman päässä juroi ja juroi. Ei ole tulossa ylös. Kun siima oli noin viidentoista metrin päästä veneestä, hirmu syöksyi vedestä. Suoraan veneen takana kala syöksyi ilmaan ja näyttäytyi retkueelle. Puolentoistametrin loikan aikana näimme kun hopeinen kylki välähti auringon valossa ja sillä hetkellä kaikki kolme huusivat yhteen ääneen: ”TAIMEN!” Käsittely vaihtui heti, kun ymmärsimme että nyt on tosi kyseessä. Vaihdoin samalla hetkellä käsissä olevat pihdit haaviin. Tätä ei menetetä! Väsyttäminen alkakoon. Sentti sentiltä varmoilla otteilla otettiin mittaa kumpi vie. Peltsi ohjasi varmalla otteella väsyttäjän antamien ohjeiden mukaan, jotta kaveri ei vahingossakaan saisi löysää. Kahdeksan minuutin taistelun jälkeen peli oli selvä. Taimen antautui ja alkoi tulla Jaanin komentojen mukaan. Kyljelle kalaa ei saatu, joten haavittaminen oli tehtävä suoraa moottorin takaa. Varmalla otteella kala ohjattiin haaville ja haavilla ylös! Varovainen arvio: kolmekiloinen! Nyt on palkintopaikka lähellä. Tainnutus, verestäminen ja vieheet takaisin veteen. Viimeinen puoli tuntia vetoa.
Viimeiset hetket menivät kelloa vahdatessa ja ihaillessa jaloa kalaa. Peltsi yritti ottaa tieteellisen tarkkaa Wurth-mittaa. Yli kuuskytsenttinen! Kellon lyödessä 15.45 aloitettiin keräämään salakat pois. Vartin sisällä kaikki oli paluuta varten valmista ja vene plaaniin! Matka Tehinselältä takaisin Padasjoen satamaan meni maireasti hymyillen. Jätimme kipparin punnituslaiturille ja lähdimme Peltsin kanssa viemään venettä laituriin. Punnituspaikalle ei montaa kalaa ollut saapunut ja yritimme vilkuilla muiden osallistujien kisapussien sisältöä. Viimein kello löi 16.30 ja punnitus alkoi. Olimme toiseksi viimeisenä punnitusjonossa. Toimitsijat lukivat edellä olevien kalojen painoja.. 3100g, 2560g… entä jos olimme arvioineet painon väärin? Viimein tuli taimenemme vuoro: viralliset mitat 64cm, 3662g! 1. Sija! Venekunnan hymy nousi korviin ja totesimme että tähän on hyvä lopettaa tämän vuoden kilpailukausi. Päivän saldona haukea enemmän kuin laki sallii ja komea taimen. Tällä reissulla rikottiin monta ennätystä ja nälkä aloitti kasvamisen…
Jalokala kiittää tapahtuman järjestäjiä ja kanssakilpailijoita menneestä kilpailusta. Ensi vuonna taasen…
- J
